1960 luku

1960-luvun sisustukselle ovat leimallisia voimakkaat värit ja kuviot. Niiden vastapainoksi eleetön levyrakentaminen valtasi kodin pinnat.

1960-luku toi tullessaan hyvin voimakkaat sisustusvärit, kuten oranssin, keltaisen ja vihreän. Varsinkin yhden seinän tehostetapeteissa reviteltiin niin väreillä kuin kuvioillakin. Muut seinät saivat sitten useimmiten pintaansa yleistyvää lateksimaalia, jonka pohjana oli halvimmillaan avosaumaista lastulevyä tai tasoitettua betonia. Keittiön ja kylpyhuoneen seiniin laitettiin melamiinipintaista, hygieenistä IKI-levyä, jota sai esimerkiksi jalopuu- ja kaakelikuvioinneilla.

Listoitukset olivat mahdollisimman kapeita ja vaatimattomia, ja muodikkainta oli jos ne korvattiin mitoittamalla lastulevy ikkuna- tai ovikarmin päälle. Sileiden laakaovien yläpuoli tehtiin rakentamisen helpottamiseksi kattoon ulottuvalla lasilla tai erillisellä levyosalla.

Kaikki kiinteät kalusteet olivat levyrakenteisia, sileäpintaisia ja vaaleaksi maalattuja, esimerkiksi seinästä seinään juokseva, lastulevystä tehty verholauta. Seinärakenteiden ohetessa kiinteät ikkunapenkit muuttuivat melamiinipintaisiksi ikkunalaudoiksi.

Lattia päällystettiin vaalealla parkettikuvioisella muovimatolla, vuosikymmenen pehmeällä uutuudella kokolattiamatolla tai lastulevypohjaisella lautaparketilla. Katot joko levytettiin ja maalattiin tai laudoitettiin puulla, ja tyylikkäimmin se toteutettiin alas laskettuna, upotetuin messinkivalaisimin valaistuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s